Music Metrics Vault

Casper Edel

Data updated on 2025-08-02 13:45:26 UTC
Casper Edel, oikealta nimeltään Kasper Lindell, on tamperelainen räppäävä pop-artisti ja erittäin monipuolinen musiikintekijä, joka tekee kaikki kappaleensa itse. Hän kuljettaa kuuntelijansa eri maailmoihin, teemoihin, tunteisiin ja kokemuksiin musiikkinsa kautta. Tunnistettavuus, ainutlaatuisuus ja musiikillinen rikkaus yhdistettynä huippulaadukkaaseen tuotantoon ovat artistille tärkeitä ominaisuuksia ja musiikillisia arvoja. Ehkä juuri siksi hän on valinnut sen kivisimmän reitin — opetellut tekemään kaiken itse, päämääränä kaikilta osa-alueiltaan laadukas ja uniikki katalogi.

Itsenäisenä artistina näkyvyyden saaminen on hankalaa ja siksi Casper Edel on kehittänyt oman konseptin TikTokiin, jossa hän käyttää musiikillista osaamistaan kansainvälisten hittien kääntämiseksi suomen kielelle. Hän onkin onnistunut tavoittamaan alustalla kymmeniä tuhansia suomalaisia, jotka ovat osoittaneet kiinnostusta ja ihailua artistin tuotoksia kohtaan.

Casper Edel on näytellyt yksityishenkilönä Ylen Uusi Päivä -sarjassa vuosina 2017-2018 sekä esiintynyt artistin ominaisuudessa Yle Areenan Toisessa Maailmassa -alkuperäissarjassa vuonna 2020. Casper Edel teki kyseiseen sarjaan tunnuskappaleen Toiseen Maailmaan (Theme Song).

Latest photography by Ville Ristanen.
More info at Wide Music Group website.

Genres

: finnish hip hop finnish pop

Total plays

610,975
Updated on 2025-08-02

Social media links

Monthly listeners

3,885

Followers

284

Top Cities

  1. Finland
    Helsinki
    2,264 listeners
  2. Finland
    Tampere
    544 listeners
  3. Finland
    Oulu
    222 listeners
  4. Finland
    Vantaa
    207 listeners
  5. Finland
    Espoo
    128 listeners

Related artists

Samuel Shipway
Samuel Shipway
TuuriUli
TuuriUli
LIINA
LIINA
Maaria
Maaria
Larry
Larry
Heidi Beth
Heidi Beth
ESME
ESME
Mercedes
Mercedes
KIM
KIM
KAKKU
KAKKU
Dyynit
Dyynit
PAMELA
PAMELA
Neili
Neili
Alvari
Alvari
Sara Julia
Sara Julia
Emilia Ex
Emilia Ex
Rosi
Rosi
Aina
Aina
RUPU
RUPU
CORBE
CORBE

Most popular tracks

Track Plays Duration Release date
SADEMIES
SADEMIES
212,757 2:49 2023-06-30
Tiikeri
Tiikeri
96,060 2:20 2021-05-28
Valoon
Valoon
69,262 2:20 2022-05-20
Näkisit Mut
Näkisit Mut
49,432 3:37 2020-08-14
Koston Enkeli - From The Motion Picture ¨Koston Enkeli¨
Koston Enkeli - From The Motion Picture ¨Koston Enkeli¨
44,627 3:30 2024-12-06
Aaltoliikettä
Aaltoliikettä
39,745 2:56 2023-04-28
Mikset Vois Viereeni Jäädä
Mikset Vois Viereeni Jäädä
20,894 2:23 2024-09-27
Toiseen Maailmaan (Theme Song)
Toiseen Maailmaan (Theme Song)
19,147 3:59 2020-10-23
Yksin
Yksin
11,822 2:33 2021-09-17
Sun Luo (Oon Jo Matkal..)
Sun Luo (Oon Jo Matkal..)
10,244 3:21 2025-04-25
Meit on Muitaki
Meit on Muitaki
9,516 3:24 2020-09-11
Vanhaks
Vanhaks
7,298 3:33 2022-10-07
SADEMIES - REMIX
SADEMIES - REMIX
7,023 3:33 2023-12-01
Parempi Nyt
Parempi Nyt
3,942 2:59 2020-08-28
Valmis Mies
Valmis Mies
2,690 3:20 2020-01-10
Nuorii & Hurjii
Nuorii & Hurjii
1,410 3:21 2020-10-23
Kotiin
Kotiin
1,392 4:06 2020-10-23
Sun Luo
Sun Luo
1,352 3:00 2020-10-23
Future
Future
1,350 3:06 2020-10-23
Aaltoliikettä - Acoustic Version
Aaltoliikettä - Acoustic Version
1,012 2:51 2023-05-12
Näkisit Mut (Stripped Live)
Näkisit Mut (Stripped Live)
< 1000 2:57 2020-10-23
Aaltoliikettä - Sped Up
Aaltoliikettä - Sped Up
< 1000 2:40 2023-05-12
SADEMIES (INTRO)
SADEMIES (INTRO)
< 1000 0:38 2023-07-28
SADEMIES - INSTRUMENTAL
SADEMIES - INSTRUMENTAL
< 1000 2:49 2023-07-28
SADEMIES - EXTENDED REMIX
SADEMIES - EXTENDED REMIX
< 1000 4:45 2023-12-01
Mikset Vois Viereeni Jäädä - Acapella
Mikset Vois Viereeni Jäädä - Acapella
< 1000 2:23 2024-09-27
Mikset Vois Viereeni Jäädä - Instrumental
Mikset Vois Viereeni Jäädä - Instrumental
< 1000 2:23 2024-09-27

New releases

Sun Luo (Oon Jo Matkal..)
Sun Luo (Oon Jo Matkal..)
2025-04-25
[Wide Music Group]
Koston Enkeli (From The Motion Picture ¨Koston Enkeli¨)
Koston Enkeli (From The Motion Picture ¨Koston Enkeli¨)
2024-12-06
[Scharliina]
Mikset Vois Viereeni Jäädä
Mikset Vois Viereeni Jäädä
2024-09-27
[Wide Music Group]
SADEMIES (REMIX)
SADEMIES (REMIX)
2023-12-01
[Wide Music Group]
SADEMIES
SADEMIES
2023-07-28
[Wide Music Group]
SADEMIES
SADEMIES
2023-06-30
[Wide Music Group]
Aaltoliikettä
Aaltoliikettä
2023-05-12
[Wide Music Group]
Aaltoliikettä
Aaltoliikettä
2023-04-28
[Wide Music Group]
Vanhaks
Vanhaks
2022-10-07
[Wide Music Group]
Valoon
Valoon
2022-05-20
[Wide Music Group]
Yksin
Yksin
2021-09-17
[Wide Music Group]
Tiikeri
Tiikeri
2021-05-28
[Wide Music Group]
Kotiin
Kotiin
2020-10-23
[Wide Music Group]
Meit on Muitaki
Meit on Muitaki
2020-09-11
[Wide Music Group]
Parempi Nyt
Parempi Nyt
2020-08-28
[Wide Music Group]
Näkisit Mut
Näkisit Mut
2020-08-14
[Wide Music Group]
Valmis Mies
Valmis Mies
2020-01-10
[Wide Music Group]