Music Metrics Vault

Eliitti

Data updated on 2025-06-15 13:27:12 UTC
Eliitti on suomalainen rap-artisti. Artisti on julkaissut urallaan yhden albumin (Sydämiä & Viiltoja) ja työstää parhaillaan toista. Debyyttialbumia on striimattu Spotifyissa jo miltein 250 000 kertaa.

Eliitti on myös huomioitu kotimaisissa musiikki- ja viihdeohjelmissa, joka kuvastaa hyvin artistin ulospäin suuntautunutta luonnetta. Vuonna 2022 hän osallistui legendaariseen Syksyn Sävel -kilpailuun kappaleella Enemmän. Kilpailun tuomaristo kehui nuoren artistin rohkeaa esiintymistä ja kuvaili häntä unelmavävyksi. Vuonna 2020 räppäri nähtiin realitysarja Temptation Islandin kuvauksissa.

Tyylikkäänä ja itsevarmana esiintyjänä pidetty Eliitti viihdyttää tätä nykyä yleisöään Vangitut -yhtyeen kanssa, johon kuuluu artistin lisäksi tuplaaja, DJ, rumpali ja kitaristi. Uudistetun livekokoonpanon energiaa ja jo yhdeksän vuotta keikkailleen artistin esiintymistä voikin kuvailla edistykselliseksi.

Tällä hetkellä Eliitin tuotannosta ovat pinnalla uudet sinkut Jos Nyt Etsisin Sut ja Ongelma.

Genres

: finnish hip hop finnish pop iskelma

Total plays

552,843
Updated on 2025-06-15

Social media links

Monthly listeners

5,489

Followers

554

Top Cities

  1. Finland
    Helsinki
    3,418 listeners
  2. Finland
    Tampere
    959 listeners
  3. Finland
    Oulu
    335 listeners
  4. Finland
    Vantaa
    417 listeners
  5. Finland
    Espoo
    252 listeners

Related artists

Hiltunen
Hiltunen
Damned.In.Black
Damned.In.Black
Olli Helenius
Olli Helenius
Ruuskane
Ruuskane
Henrikki
Henrikki
DJ Jate
DJ Jate
Pentton
Pentton
Threelaxs
Threelaxs
Jonihey
Jonihey
Läntsi
Läntsi
Kekkonen
Kekkonen
Siunattu
Siunattu
Weranta
Weranta
Joonas Suokas
Joonas Suokas
TuuriUli
TuuriUli
Miikaonkone
Miikaonkone
COODI
COODI
BRÖNBOYS
BRÖNBOYS
Kake Karisson
Kake Karisson
Lumottu Apina
Lumottu Apina

Most popular tracks

Track Plays Duration Release date
Loppuun Lausuttu
Loppuun Lausuttu
106,996 3:34 2020-10-14
Miltä Susta Tuntuu Nyt
Miltä Susta Tuntuu Nyt
65,055 3:06 2021-07-02
Yhen Kerran
Yhen Kerran
56,524 3:38 2023-02-10
Ongelma
Ongelma
54,390 3:39 2024-08-09
Jos Nyt Etsisin Sut
Jos Nyt Etsisin Sut
48,206 3:13 2025-01-03
Mun Kengis
Mun Kengis
33,785 3:19 2022-12-23
En Opi Koskaan
En Opi Koskaan
23,677 2:56 2025-04-25
Pelinappuloit
Pelinappuloit
23,569 2:51 2025-02-14
Naisten Painajainen
Naisten Painajainen
21,562 3:51 2018-12-22
Enemmän
Enemmän
20,589 3:37 2022-09-23
Jäljet
Jäljet
15,262 3:14 2020-02-14
Turhat Kyyneleet
Turhat Kyyneleet
14,120 2:31 2024-04-05
Yhen Illan
Yhen Illan
12,884 3:29 2025-03-07
Hustlaa
Hustlaa
11,262 3:36 2023-09-01
Toivon Ettet Sä Kuule
Toivon Ettet Sä Kuule
9,816 3:04 2022-05-20
Möröt
Möröt
9,031 3:41 2019-06-21
Sydämiä
Sydämiä
5,602 3:13 2021-07-17
Viiltoja
Viiltoja
4,638 4:02 2021-07-17
Fucked Up
Fucked Up
4,560 2:51 2024-02-28
Ystävii
Ystävii
3,981 3:34 2021-07-17
Levelei
Levelei
2,967 3:54 2021-07-17
With Me Comes the Night
With Me Comes the Night
2,536 3:26 2019-06-20
Takas Kotiin
Takas Kotiin
1,831 3:55 2019-04-15
Vuodet Kuluu
Vuodet Kuluu
< 1000 3:26 2025-06-13

New releases

Vuodet Kuluu
Vuodet Kuluu
2025-06-13
[Notski Musiikki]
En Opi Koskaan
En Opi Koskaan
2025-04-25
[Notski Musiikki]
Yhen Illan
Yhen Illan
2025-03-07
[Notski Musiikki]
Pelinappuloit
Pelinappuloit
2025-02-14
[Notski Musiikki]
Jos Nyt Etsisin Sut
Jos Nyt Etsisin Sut
2025-01-03
[Notski Musiikki]
Ongelma
Ongelma
2024-08-09
[Notski Musiikki]
Turhat Kyyneleet
Turhat Kyyneleet
2024-04-05
[Eliitti Music]
Fucked Up
Fucked Up
2024-02-28
[NIKI]
Hustlaa
Hustlaa
2023-09-01
[Eliitti Music]
Yhen Kerran
Yhen Kerran
2023-02-10
[Eliitti Music]
Mun Kengis
Mun Kengis
2022-12-23
[Eliitti Music]
Enemmän
Enemmän
2022-09-23
[Eliitti Music]
Toivon Ettet Sä Kuule
Toivon Ettet Sä Kuule
2022-05-20
[Eliitti Music]
Sydämiä ja Viiltoja
Sydämiä ja Viiltoja
2021-07-17
[Precious Records]
Miltä Susta Tuntuu Nyt
Miltä Susta Tuntuu Nyt
2021-07-02
[Precious Records]
Loppuun Lausuttu
Loppuun Lausuttu
2020-10-14
[Precious Records]
Jäljet
Jäljet
2020-02-14
[Precious Records]
Möröt
Möröt
2019-06-21
[Precious Records]
Naisten Painajainen
Naisten Painajainen
2018-12-22
[Precious Records]