Data updated on 2025-05-04 19:37:42 UTC
Aiemmin slaavipunkkia, jazzia ja autotallirokkia sotkeneen Tundramatiksin ja 13-henkisen marssivan torvibändin Bad Ass Brass Bandin solisti Janne Masalin julkaisi soolodebyyttinsä “Yhdessä olemme alasti” helmikuussa 2020 (Roihis Musica). Levyn soundi nojasi kaikuisan sähkökitaran, harmonikan ja tunnistettavan laulusoundin lisäksi Totte Rautiaisen (mm Jesse Markin) elektroniseen tuotantoon. Tekstitasolla Masalin siirtyi yhteiskunnan ihmettelystä yhteisön ja yksilön havainnointiin ja pohdintaan, kohdistaen katseensa erityisesti himoon, läheisyyteen ja romanttiseen rakkauteen.
Singleistä “On yö” päätyi YleXin radiosoittolistalle, “Gospel sumun keskellä” voitti Radio Suomen Levylautakunnan ja “Tuuliajolla” soi tiuhaan mm YleXillä, Radio Helsingissä ja Bassoradiossa. Kulkutaudista huolimatta Masalin soitti parikymmentä keikkaa soolona ja bändillä sekä teki Julia Laineman 8-äänisesti kappaleistaan sovittaman kuorokonsertin Paavalinkirkossa 30-henkisen Lempikuoron solistina.
“Kuoseja” (2/2023 Roihis Musica) on Masalinin tuottama vapaa ja vallaton kakkoslevy. Levyn biisit rakentuvat notkeista biiteistä, rokkaavasta livesoitosta ja hokemista. Aiemman levyn herkkä runopoika lensi biojätteeseen ja tilalle astui hulvattomampi Masalin. Hilpeyden ja empatian välillä keinuvat tekstit ja tematiikka pysyvät pitkälti samoina, mutta assosiaatioketjut yhdistyvät aiempaa vapaammin. Kakkoslevyllä kuuluu selkeämmin myös Masalinin tausta esitys- ja elokuvaäänisuunnittelijana.

Monthly listeners
975
Followers
524
Top Cities
-
Helsinki551 listeners
-
Tampere128 listeners
-
Espoo56 listeners
-
Vantaa78 listeners
-
Jyväskylä38 listeners
Most popular tracks
Track | Plays | Duration | Release date | |
---|---|---|---|---|
|
77,155 | 3:52 | 2019-04-23 | |
|
57,397 | 3:59 | 2019-01-30 | |
|
40,122 | 4:02 | 2019-12-06 | |
|
37,969 | 3:41 | 2020-02-28 | |
|
21,282 | 3:53 | 2021-02-26 | |
|
11,582 | 4:06 | 2023-01-27 | |
|
9,585 | 4:33 | 2020-02-28 | |
|
9,281 | 4:17 | 2020-02-28 | |
|
8,047 | 3:29 | 2024-11-08 | |
|
7,690 | 3:32 | 2023-02-17 |