Music Metrics Vault

Kallio Calibro

This data may be outdated as it has not been updated for a while. You may want to click on the refresh button below.

Data updated on 2025-06-01 13:51:47 UTC
Helsinkiläisyhtye Kallio Calibron matka jatkuu yhdessä laulaja/lauluntekijä Satu Liimatan kanssa. Nyt julkaistavalla musiikillaan Kallio Calibro kahlitsee kuulijan lämpimään huomaansa pehmoisella äänimaisemalla, luokseen kutsuvalla hypnoottisella sykkeellä sekä sykähdyttävin, ajattoman romanttisin sanoin.

Debyytti-instrumentaalialbumillaan (Kallio Calibro, 2019, Eclipse) yhtye loi kiehtovan punoksen yhdistelemällä italoiskelmää, kuubaa, western swingiä sekä kotimaista 50-60-lukujen viihdemusiikkia. Tuoreilla kappaleilla yhtye pudottaa vanhat höyhenensä. Suomen indie / pop -taivasta värittävä yhtye erottuu omintakeisella instrumentaatiollaan ja vähäeleisen hienostuneella tyylillään.

Joulukuussa 2023 Kallio Calibro julkaisee toisen albuminsa digi-EP -muodossa (Luova Records). Tulevalta albumilta julkaistu single ”Vieras” (26.5.2023) nostettiin Spotifyn viralliselle Suomi-indie tänään -listalle.


Kallio Calibro:

Henri Jokinen, kitara / sävellykset
Satu Liimatta, laulu / sanat
Juha-Pekka Jääskeläinen, vibrafoni ja syntetisaattori
Ville Tolvanen, urku
Eemeli Männistö, basso
Erik Fräki, rummut

Genres

: finnish pop

Total plays

222,702
Updated on 2025-06-01

Social media links

Monthly listeners

2,857

Followers

335

Top Cities

  1. Finland
    Helsinki
    1,666 listeners
  2. Finland
    Tampere
    398 listeners
  3. Finland
    Vantaa
    167 listeners
  4. Finland
    Oulu
    121 listeners
  5. Finland
    Espoo
    150 listeners

Related artists

Amuri
Amuri
Keidas
Keidas
Jari Raaste
Jari Raaste
Leija Lautamaja
Leija Lautamaja
Inginmaa/Hypnomen
Inginmaa/Hypnomen
Rosita Luu
Rosita Luu
Sepikka
Sepikka
Pekka Nisu
Pekka Nisu
Hullu Ruusu
Hullu Ruusu
Michael Bleu
Michael Bleu
Anis Kiitu
Anis Kiitu
Nikita Titov
Nikita Titov
Mummin Kullat
Mummin Kullat
Hulda Huima
Hulda Huima
Tuira
Tuira
Joona & Linnut
Joona & Linnut
Hullu Pappila
Hullu Pappila
Kristiina
Kristiina
Uusi Fantasia
Uusi Fantasia
Kalevi Suopursu
Kalevi Suopursu

Most popular tracks

Track Plays Duration Release date
Sen Ainoan Hetken
Sen Ainoan Hetken
108,719 3:24 2023-09-15
Vieras
Vieras
61,137 3:37 2023-05-26
Kulkijana Yössä
Kulkijana Yössä
19,878 5:17 2023-12-08
Tunnen
Tunnen
7,933 3:48 2023-12-08
Väki Kaikkoaa
Väki Kaikkoaa
3,656 3:54 2019-01-19
Pasilan Mies
Pasilan Mies
3,393 3:03 2019-01-19
Luulin Toisen Meistä Tienneen
Luulin Toisen Meistä Tienneen
3,214 3:40 2023-12-08
Karnevaali Vaasankadulla
Karnevaali Vaasankadulla
2,798 2:04 2019-01-19
Kalasataman Kuu
Kalasataman Kuu
2,391 4:41 2019-01-19
L'uomo mascherato
L'uomo mascherato
2,250 3:17 2019-01-19
Kuohuaallot
Kuohuaallot
1,995 3:29 2019-01-19
Yökiitäjä
Yökiitäjä
1,457 3:50 2019-01-19
Jaguaari
Jaguaari
1,376 1:13 2019-01-19
Tamara
Tamara
1,275 3:43 2019-01-19
Laukaus!
Laukaus!
1,230 3:20 2019-01-19

New releases

Kulkijana yössä
Kulkijana yössä
2023-12-08
[Luova Records]
Sen Ainoan Hetken
Sen Ainoan Hetken
2023-09-15
[Luova Records]
Vieras
Vieras
2023-05-26
[Luova Records]
Kallio Calibro
Kallio Calibro
2019-01-19
[Eclipse Music Digital]