Music Metrics Vault

Saa Kiljua

This data may be outdated as it has not been updated for a while. You may want to click on the refresh button below.

Data updated on 2025-06-08 17:44:12 UTC
⚡ UUSI BIISI "EI TUU TYLSÄÄ" 6.6.2025 ⚡

Saa kiljua on oululainen, kokeneiden muusikkokaverusten musiikillinen puuhamaa, jossa punk ei kuole koskaan ja rokki on pahimmillaankin parasta.

Musiikillisesti monipuolinen bändi on saanut vaikutteita hyvin erityylisiltä punkbändeiltä (mm. NOFX, Pelle Miljoona, Descendents, No Shame, Rancid, Turnstile). Tyylillisesti yhtyeen musiikki on perinteistä melodista punkkia, jossa on kuitenkin myös koukkuja ja vaihtelua. Myös biisien aiheet ovat moninaiset rillumarei-menosta elämän isoihin kysymyksiin. Lyriikoissa käsitellään vaikeita asioita kuten seksuaalinen häirintä, kouluväkivalta ja mielenterveysongelmat. Siitä huolimatta bändin perusvire on positiivinen ja energinen.

Vuonna 2022 julkaistua esikoisalbumia “Voitko olla hiljaa?” on striimattu Spotifyssa ahkerasti ja bändi myi muutamassa kuukaudessa loppuun albumista tehdyt omakustanteiset LP- ja CD-painokset. Yhtye julkaisee toisen albuminsa elokuussa 2025.

Saa kiljua kiinnitettiin keväällä 2024 Stupido Bookingin rosteriin. Bändi on soittanut klubikeikkojen lisäksi mm. Qstockissa, Indie-Iltamissa, Pääsiäispunkissa sekä Hässäkkä-Päivillä.

Keikat myy Stupido Records & Booking
Jallu Korpi
jallu@stupido.fi
050 337 1770

⚡ saakiljua.fi/keikat ⚡

Muut yhteydenotot
saakiljua@gmail.com

Genres

: finnish rock

Total plays

770,350
Updated on 2025-06-08

Social media links

Monthly listeners

15,501

Followers

1,878

Top Cities

  1. Finland
    Helsinki
    9,628 listeners
  2. Finland
    Tampere
    2,657 listeners
  3. Finland
    Oulu
    847 listeners
  4. Finland
    Espoo
    862 listeners
  5. Finland
    Vantaa
    1,455 listeners

Related artists

Aino & Hajonneet
Aino & Hajonneet
Flippipuisto
Flippipuisto
Puhelinseksi
Puhelinseksi
Lapsuus
Lapsuus
Häiriköt
Häiriköt
Kuritus
Kuritus
Grillijono K.O.
Grillijono K.O.
Sanktio
Sanktio
Juustopäät
Juustopäät
Luutarhatontut
Luutarhatontut
Nyrkkitappelu
Nyrkkitappelu
no man´s band
no man´s band
PÄÄ KII
PÄÄ KII
Tohtori Koira
Tohtori Koira
Likaiset Pikkarit
Likaiset Pikkarit
Kätfish
Kätfish
Luukas Oja
Luukas Oja
Kirkkovene
Kirkkovene
Huora
Huora
Aston Kalmari
Aston Kalmari

Most popular tracks

Track Plays Duration Release date
Voitko olla hiljaa?
Voitko olla hiljaa?
132,067 2:38 2022-01-14
Oo mun beibe
Oo mun beibe
92,794 2:02 2022-09-30
Sunnuntaiaamu
Sunnuntaiaamu
71,958 2:46 2022-03-18
Mulkku
Mulkku
62,681 1:40 2022-11-11
Chevy Impala
Chevy Impala
62,299 3:15 2019-10-09
Maailma on valmis
Maailma on valmis
59,582 2:39 2024-02-09
Ihmisroska
Ihmisroska
38,709 2:35 2024-11-29
Kuusi pöljää
Kuusi pöljää
38,324 2:35 2022-05-27
Köyhät ja sairaat
Köyhät ja sairaat
32,462 2:13 2025-01-31
Hei äijät
Hei äijät
23,226 2:10 2025-04-25
Tanssi poika!
Tanssi poika!
19,127 1:54 2022-11-11
Jätä mut rauhaan
Jätä mut rauhaan
14,496 3:30 2023-11-17
Mä en skeittaa
Mä en skeittaa
11,663 2:60 2019-10-09
Hullu poika - Single Version
Hullu poika - Single Version
8,164 3:22 2023-03-17
Aivot kiehuu
Aivot kiehuu
8,049 2:29 2022-11-11
Taistele
Taistele
7,407 2:19 2019-10-09
Kiljupunkkarit
Kiljupunkkarit
7,368 2:20 2022-11-11
Soo soo
Soo soo
6,855 1:29 2022-11-11
Selvitään kyllä
Selvitään kyllä
6,232 2:39 2022-11-11
Huomio (Suomen nuoriso)
Huomio (Suomen nuoriso)
6,229 1:42 2023-10-06
Hullu poika
Hullu poika
6,069 4:02 2022-11-11
Sanaton
Sanaton
4,964 1:58 2019-12-26
Eniten perseestä
Eniten perseestä
4,964 0:46 2019-10-09
Kesän kuolema
Kesän kuolema
4,353 3:28 2019-11-29
Heikko Lenkki
Heikko Lenkki
4,321 1:47 2020-10-08
Pölynä Ilmaan
Pölynä Ilmaan
4,039 3:43 2020-10-08
Painukaa Vittuun
Painukaa Vittuun
3,291 0:47 2020-10-08
Erkki - Live
Erkki - Live
3,240 1:23 2021-01-29
Väsyttää
Väsyttää
3,148 3:14 2020-10-08
Väsyttää - Live
Väsyttää - Live
2,922 3:04 2021-01-29
Pommit Soi
Pommit Soi
2,901 2:39 2020-10-08
Diggaan sua - Live
Diggaan sua - Live
2,601 2:08 2021-01-29
ALL - Live
ALL - Live
2,248 3:18 2021-01-29
O-ou - Live
O-ou - Live
2,077 3:54 2021-01-29
Taistele - Live
Taistele - Live
1,877 2:37 2021-01-29
Ei tuu tylsää
Ei tuu tylsää
1,519 2:53 2025-06-06
Mä en skeittaa - Live
Mä en skeittaa - Live
1,503 3:09 2021-01-29
Pommit soi - Live
Pommit soi - Live
1,270 2:33 2021-01-29
Eniten perseestä - Live
Eniten perseestä - Live
1,261 0:54 2021-01-29
Heikko lenkki - Live
Heikko lenkki - Live
1,075 1:42 2021-01-29
Chevy Impala - Live
Chevy Impala - Live
1,015 3:32 2021-01-29
Kesän kuolema - Live
Kesän kuolema - Live
< 1000 3:45 2021-01-29
Sanaton - Live
Sanaton - Live
< 1000 2:09 2021-01-29

New releases

Ei tuu tylsää
Ei tuu tylsää
2025-06-06
[Kasiolove]
Hei äijät
Hei äijät
2025-04-25
[Kasiolove]
Köyhät ja sairaat
Köyhät ja sairaat
2025-01-31
[Kasiolove]
Ihmisroska
Ihmisroska
2024-11-29
[Kasiolove]
Maailma on valmis
Maailma on valmis
2024-02-09
[Kasiolove]
Jätä mut rauhaan
Jätä mut rauhaan
2023-11-17
[Kasiolove]
Huomio (Suomen nuoriso)
Huomio (Suomen nuoriso)
2023-10-06
[Kasiolove]
Hullu poika
Hullu poika
2023-03-17
[Kasiolove]
Voitko olla hiljaa?
Voitko olla hiljaa?
2022-11-11
[Kasiolove]
Oo mun beibe
Oo mun beibe
2022-09-30
[Kasiolove]
Kuusi pöljää
Kuusi pöljää
2022-05-27
[Saa kiljua]
Sunnuntaiaamu
Sunnuntaiaamu
2022-03-18
[Saa kiljua]
Voitko olla hiljaa?
Voitko olla hiljaa?
2022-01-14
[Saa kiljua]
Tukikohta Live
Tukikohta Live
2021-01-29
[Saa kiljua]
Sun Syys
Sun Syys
2020-10-08
[Saa kiljua]
Sanaton
Sanaton
2019-12-26
[Saa kiljua]
Kesän kuolema
Kesän kuolema
2019-11-29
[Saa kiljua]
Päiväkännit
Päiväkännit
2019-10-09
[Saa kiljua]