Music Metrics Vault

Yoki

This data may be outdated as it has not been updated for a while. You may want to click on the refresh button below.

Data updated on 2025-04-09 16:37:11 UTC
Me ollaan poprock -yhtye Oulusta.
Meidän musa on mustakynällä kirjoitettua kontrastien ja ääripäiden ilotulitusta. Melankolian kauneus ja ihmistä lähellä olevat tarinat kuljettavat kuulijan läpi eletyn elämän kaikkine sen suruine ja iloineen.
Meidän ensimmäisen levyn on tuottanut itse legendaarinen Edu Kettunen ja Edua kuullaan myös feattaamassa yhdellä Palasia elämästä -albumin biiseistä.

Levyn jälkeen tuottajan saappaisiin astui Stella -yhtyeen ”Pelkääjän paikalla” -kultalevyäkin tuottanut Rauno Paananen.

Meidän biisit on päätyneet useille Spotifyn kuratoimille soittolistoille, joista mainittakoon;
Suomirock tänään, New music Friday, Iskelmä kuuluu kaikille, Uuden suomalaisen musiikin lista ja Suomi-indie tänään.

Livenä ollaan aika eläväisiä ja yhteislaulua on saatu aikaan useammassa kaupungissa.
Meidät on nähty mm. Qstokissa, Koiteli elää -festivaaleilla, Raahefesteillä, Untorokissa, Maija Vilkkumaan lämppärinä, Suisto-klubilla ja joskus perjantaisin lähibaarissa.

Jos siis diggailet, niin anna kuulua. Lisää biisejä listoille, jaa stooreissa ja kuunteluta kaverille. 🖤🎈
Laulu: Elisa Koivupuro
Kitara: Jukka Vihermaa
Kitara: Matti Parkkonen
Koskettimet: Laura Ronimus
Basso: Tommi Södö
Rummut: Mikko Arvola

Genres

: finnish rock finnish pop iskelma

Total plays

265,611
Updated on 2025-04-09

Social media links

Monthly listeners

1,133

Followers

479

Top Cities

  1. Finland
    Helsinki
    594 listeners
  2. Finland
    Tampere
    161 listeners
  3. Finland
    Oulu
    109 listeners
  4. Finland
    Espoo
    33 listeners
  5. Finland
    Vantaa
    55 listeners

Related artists

Komisarion Koirapartio
Komisarion Koirapartio
Nora Kinnunen
Nora Kinnunen
MINÄMINÄ
MINÄMINÄ
KATA
KATA
Evelia Meri
Evelia Meri
Joku puhuu
Joku puhuu
Avalova
Avalova
Ella Marie
Ella Marie
Peltokurki
Peltokurki
Jenna
Jenna
LULUA
LULUA
Charlotta Saari
Charlotta Saari
Tytti Koivunen
Tytti Koivunen
autere
autere
Ketunhautaintie
Ketunhautaintie
Jonna Pirttijoki
Jonna Pirttijoki
Teeri&Tuohimaa
Teeri&Tuohimaa
JAROMIR
JAROMIR
Sare
Sare
Viivi Josefina
Viivi Josefina

Most popular tracks

Track Plays Duration Release date
Kiitos Ja Moi
Kiitos Ja Moi
56,306 3:51 2021-03-05
Rauniot
Rauniot
26,985 4:52 2020-04-03
Kuuleeko avaruus?
Kuuleeko avaruus?
21,903 3:53 2023-02-10
Perjantai
Perjantai
17,641 4:07 2020-09-25
Paina Mut Pohjaan
Paina Mut Pohjaan
17,578 3:37 2021-05-28
EesTaas
EesTaas
16,202 3:20 2022-10-21
Hautaan nukkumaan
Hautaan nukkumaan
14,632 3:51 2024-02-16
Tässä Mä Oon
Tässä Mä Oon
13,438 4:27 2020-06-12
Maalaa Mielesi
Maalaa Mielesi
12,716 4:46 2020-07-31
Lentolaulu
Lentolaulu
11,140 4:22 2020-12-04
Sinun
Sinun
7,880 4:15 2022-03-11
Älä Itke
Älä Itke
6,908 3:09 2024-11-29
Tahdon tietää
Tahdon tietää
5,972 3:43 2020-03-13
Kerro Mulle
Kerro Mulle
5,877 4:25 2020-05-08
Haaskalinnut
Haaskalinnut
5,367 3:30 2023-06-16
Palasia elämästä
Palasia elämästä
5,332 4:39 2019-04-05
Palasia elämästä
Palasia elämästä
4,143 3:59 2020-07-31
Kaamos
Kaamos
3,241 4:52 2020-07-31
Virta
Virta
3,152 3:48 2019-04-05
Beibi
Beibi
3,146 3:15 2020-07-31
Virta
Virta
2,222 3:55 2020-07-31
Huhtikuun Perhoset
Huhtikuun Perhoset
2,041 3:12 2020-07-31
Puhu Mulle
Puhu Mulle
1,789 4:17 2025-03-21

New releases

Puhu Mulle
Puhu Mulle
2025-03-21
[TUHINA records]
Älä Itke
Älä Itke
2024-11-29
[TUHINA records]
Hautaan nukkumaan
Hautaan nukkumaan
2024-02-16
[TUHINA records]
Haaskalinnut
Haaskalinnut
2023-06-16
[TUHINA records]
Kuuleeko avaruus?
Kuuleeko avaruus?
2023-02-10
[TUHINA records]
EesTaas
EesTaas
2022-10-21
[TUHINA records]
Sinun
Sinun
2022-03-11
[TUHINA records]
Paina Mut Pohjaan
Paina Mut Pohjaan
2021-05-28
[TUHINA records]
Kiitos Ja Moi
Kiitos Ja Moi
2021-03-05
[TUHINA records]
Lentolaulu
Lentolaulu
2020-12-04
[TUHINA records]
Perjantai
Perjantai
2020-09-25
[TUHINA records]
Palasia elämästä
Palasia elämästä
2020-07-31
[TUHINA records]
Tässä Mä Oon
Tässä Mä Oon
2020-06-12
[Yoki]
Kerro Mulle
Kerro Mulle
2020-05-08
[Yoki]
Rauniot
Rauniot
2020-04-03
[Yoki]
Tahdon tietää
Tahdon tietää
2020-03-13
[Yoki]
Palasia elämästä
Palasia elämästä
2019-04-05
[Yoki]
Virta
Virta
2019-04-05
[Yoki]