We are currently migrating our data. We expect the process to take 24 to 48 hours before everything is back to normal.

Data may be outdated

Last updated: 2 weeks ago — Click refresh to get the latest statistics.

Laulaja-lauluntekijä Mika Ikosen akustinen bändialbumi viimeisin julkaisu Uusi päivä on miehen neljäs sooloalbumi. Kevään 2025 aikana Mika nähdään nelosen Tähdet tähdet-ohjelmassa kisailemassa Suomen valovoimaisimman viihdyttäjän tittelistä. Mika Ikonen toimi Mica-taiteilijanimellä 1990-luvulla XL5-yhtyeessä, joka nousi suureen suosioon muun muassa Kaunis peto -hitillään. Yhtyeen albumeja on myyty jo yli 50 000 kappaletta. Nykyisin Ikonen on mukana laulusolistina yli 20 vuotta toimineessa Käsityöläiset-yhtyeessä ja on myös tehnyt näyttävää soolouraa.

Uusi päivä -albumi äänitettiin ison akustisen yhtyeen kanssa Ikosen kotikonnuilla Nurmijärvellä, Aspen Ranch Studiolla, kivenheiton päässä Mikan teinivuosien kesätyöpaikasta.

– Olen halunnut jo pitkään tehdä akustisen bändilevyn. Sellaisen, jossa ei mietitä asioita liikaa. Keräännytään vaan studiolle hyvien soittajien kanssa ja aletaan painimaan. Ihan niin kuin meillä oli tapana tehdä joskus muinaisina aikoina, Ikonen toteaa.

– Levyn tekeminen on aina sukellus syvälle ajatuksiin, ja laulua synnyttäessä yllättää usein itsensäkin. Tulee monesti ajatus, että mistä ihmeestä tämäkin idea ilmestyi, ja mitä se kertoo minusta. Laulun kirjoittaminen on vähän niin kuin ideoiden pyydystämistä ja kasvattamista. Ja kun levy on valmis, on aika päästää laulut vapaaksi. Nää biisit on tehty käyttöön. Kestävät niin kovaa ajoakin kuin hellää hoivaa, Ikonen hehkuttaa.

Koko soolotuotannon kuulet tästä linkistä Mika Ikonen fiilistelymusaa

Monthly Listeners

1,040

Followers

726

Top Cities

512 listeners
132 listeners
44 listeners
32 listeners
29 listeners

Links

Related Artists

Peeta

Peeta

Aki Mikkonen

Aki Mikkonen

Lassi Viljanen

Lassi Viljanen

Huuma

Huuma

Joonas Suokas

Joonas Suokas

Miika Mattila

Miika Mattila

Lenni Paarma

Lenni Paarma

HOLMALA

HOLMALA

Antti Kuosmanen

Antti Kuosmanen

Jurassic Parkinson

Jurassic Parkinson

Juuso

Juuso

Suvi Hiltunen

Suvi Hiltunen

Ilkka Jääskeläinen

Ilkka Jääskeläinen

Esa Nummela

Esa Nummela

randoMilla

randoMilla

TARMO

TARMO

Ella Marie

Ella Marie

Parzi

Parzi

Keijo Hietikko

Keijo Hietikko

Niko Tiuraniemi

Niko Tiuraniemi

Juha-Matti Ahola

Juha-Matti Ahola

Tuomo Vähä-Pesola

Tuomo Vähä-Pesola

Sami Ontermaa

Sami Ontermaa

Kehä Kolmonen

Kehä Kolmonen

Mikael Konttinen

Mikael Konttinen

Oliver Rosenholm

Oliver Rosenholm

Juha Ensio

Juha Ensio

Veli Tapio

Veli Tapio

Hiltunen

Hiltunen

Olavi Törmänen

Olavi Törmänen

Anna Kokkonen

Anna Kokkonen