This data may be outdated as it has not been updated for a while. You may want to click on the refresh button below.
Data updated on 2025-05-14 19:40:28 UTC
Vahtera, koko nimeltään Meri Vahtera, on vantaalainen pop-artisti, jonka musiikissa moderni soundimaailma kietoutuu yhteen haikeiden, lohdullisten ja toiveikkaiden lyriikoiden kanssa. Vahtera laulaa ihmissuhteiden ihanuudesta ja raastavuudesta, elämän monista puolista ja vaiheista, nostalgiaa unohtamatta. Hänet tunnetaan vahvana, runsasta samaistumispintaa tarjoavien kappaleiden tulkitsijana. Vahtera julkaisi debyyttialbuminsa vuonna 2020 ja siltä irrotettu single “Burana” toi artistille tämän ensimmäisen kultalevyn. Toinen studioalbumi "Parhaita päivii" julkaistiin keväällä 2024.
Meri on keikkaillut pienimuotoisesti ja harrastanut musiikkia koko elämänsä sen ollen hänen intohimonsa. Meri on myös pelannut salibandya SM-tasollakin asti, mutta vasta jätettyään lajin loukkaantumisten takia, hän päätti ryhtyä toimeen musiikkiuransa edistämiseksi. Hän osallistui vuoden 2016 Voice of Finlandiin ja sijoittui kilpailussa lopulta kolmanneksi. Levytyssopimuksen Meri solmi vuonna 2017 ja siitä lähtien hän on työstänyt musiikkia artistinimellään.

Monthly listeners
19,376
Followers
2,580
Top Cities
-
Helsinki11,692 listeners
-
Tampere3,677 listeners
-
Oulu1,299 listeners
-
Vantaa1,621 listeners
-
Jyväskylä1,074 listeners
Most popular tracks
Track | Plays | Duration | Release date | |
---|---|---|---|---|
|
3,497,898 | 3:23 | 2018-06-20 | |
|
1,043,879 | 3:11 | 2021-10-07 | |
|
713,994 | 3:38 | 2019-01-11 | |
|
573,054 | 3:20 | 2020-11-20 | |
|
418,583 | 3:14 | 2020-10-30 | |
|
417,225 | 3:33 | 2019-08-14 | |
|
361,559 | 3:34 | 2021-06-04 | |
|
357,173 | 3:44 | 2022-05-05 | |
|
226,618 | 3:39 | 2023-02-02 | |
|
209,823 | 3:03 | 2017-09-15 |