We are currently migrating our data. We expect the process to take 24 to 48 hours before everything is back to normal.

Data may be outdated

Last updated: 2 weeks ago — Click refresh to get the latest statistics.

Huittisissa syntynyt Pekka Nisu nousi suuremman yleisön tietoisuudeen Pimeys-yhtyeen biisintekijänä ja toisena solistina. Yhtyeen 2013 ilmestynyt debyyttialbumi Muut on jo menneet sai heti osakseen musiikkidiggarien huomion ja nousi Emma-ehdokkaaksi. Pimeys ehti julkaista neljä kokopitkää ennen lopettamista vuonna 2020. Perinnetietoisella, mutta monipuolisella suomirockillaan vannoutuneen fanikunnan keränneen yhtyeen kaikki levyt nousivat poikkeuksetta korkeille sijoille kotimaisten musiikkimedioiden Vuoden parhaiden levyjen listoilla.

Pekka Nisu siirtyi soolouralle vuonna 2021 julkaistun Papillon-albumin myötä. Virkeää ja rikkaasti sovitettua kitarapoprockia sisältäneen albumin seuraaja, Kaiken täytyy mennä, ilmestyi heti seuraavana vuonna.

Vuonna 2024 ilmestynyt Lauhanmaa teki musiikillista pesäeroa edeltäjiinsä. Maaseudun rajusta rakennemuutoksesta kummunnutta sydänmaarock-albumia hehkutettiin laajalti ansiokkaan soolouran tehneen artistin temaattisesti vahvimmaksi ja kiinnostavimmaksi kokonaisuudeksi.

Parhaillaan uutta musiikkia kirjoittavan Nisun yhtyeessä soittavat basisti Jukkis Virtanen, kitaristi Axel Virkkunen, kosketinsoittaja Julius Sihvonen sekä rumpali Ville Hatanpää.

Monthly Listeners

2,349

Followers

1,287

Top Cities

1,270 listeners
282 listeners
94 listeners
90 listeners
89 listeners

Links

Related Artists

Otto Mikkola

Otto Mikkola

Matka maailman ympäri

Matka maailman ympäri

Jere Ijäs

Jere Ijäs

Tuomo Mannonen

Tuomo Mannonen

Rosita Luu

Rosita Luu

Jere Ijäs ja Monacon työväen palloilijat

Jere Ijäs ja Monacon työväen palloilijat

Tiikerin vuosi

Tiikerin vuosi

Koisjärven Disko

Koisjärven Disko

Ketunhautaintie

Ketunhautaintie

Kristiina

Kristiina

Kaita Isäri Seppälä

Kaita Isäri Seppälä

Sepikka

Sepikka

Muovikukat

Muovikukat

Karri Lehtonen

Karri Lehtonen

Amuri

Amuri

Hullu Pappila

Hullu Pappila

Toinen Antti

Toinen Antti

Harjula

Harjula

Jiri Nikkinen

Jiri Nikkinen

Jere Valkonen

Jere Valkonen

Leija Lautamaja

Leija Lautamaja

Lätsä

Lätsä

Janne Masalin

Janne Masalin

Markus Perttula

Markus Perttula

Mauno

Mauno

Himanen

Himanen

1Tipe

1Tipe

TUONELAN RUSINAT

TUONELAN RUSINAT

Kalevi Suopursu

Kalevi Suopursu

Juha-Matti Paska

Juha-Matti Paska

JORMA

JORMA

Parkanon Tulikukko

Parkanon Tulikukko

Susanna Leppänen

Susanna Leppänen