Data updated on 2025-07-27 15:01:46 UTC
T. T. Purontaka (oik. Veli Tapani Purontaka, s. 19. huhtikuuta 1962,Toholampi) on suomalainen iskelmälaulaja ja soittaja, joka pääsi vuonna 1990 Topi Sorsakosken yhtyeeseen basistiksi. Soolouransa Purontaka aloitti vuonna 1994.
Iskelmämusiikin pariin Purontaka siirtyi 1980-luvun alkuvuosina. Vuonna 1985 hän ryhtyi paikallisen tanssiyhtyeen laulavaksi basistiksi, ja vuonna 1986 hän julkaisi omakustanteena ensimmäisen levytyksensä Orpo sydän. Neljän vuoden kauttaan Topi Sorsakosken yhtyeessä Purontaka on sittemmin pitänyt lavakeikkailun korkeakoulunaan. Hänen ensimmäinen oma hittinsä oli vuonna 1995 levytetty ralli Tähtitaivas, tähtisilmät.
Samettiääninen T.T.Purontaka on tehnyt keikkoja jo vuosien ajan ja saanut ympärilleen vankan kuulijakunnan. Ihailijoitaan hän on hellinyt vuosien aikana hyvin tehdyllä iskelmämusiikilla. Albumeita on kertynyt vuosien varrella jo seitsemän.
T.T.Purontaka itse sanoo;
"Tapani Purontaka ei ole koskaan ollut median maskotti. Tärkeintä on vain ollut viihdyttää ja viihtyä myös itse tässä työssä, josta 20 vuoden taipaleen aikana on tullut elämäntapa. Ja mikä mukavinta; Saa tehdä sitä työtä, jota itse on aina halunnut tehdä.
T.T. valitsee tarkkaan laulut, joita levyttää ja esittää yleisölle. Hän suhtautuu työhönsä vakavasti ja tekee sitä kaikella kunnioituksella perinteiseen suomalaiseen musiikkiin ja suomalaisiin iskelmämusiikin luojiin. Tämän myötä hänen suosionsa on kasvanut entisestään tanssilavoilla ja ravintoloissa...

Total plays
7.3 million
Updated on 2025-07-27
Monthly listeners
17,301
Followers
2,990
Top Cities
-
Helsinki10,168 listeners
-
Tampere3,463 listeners
-
Oulu1,471 listeners
-
Vantaa1,257 listeners
-
Jyväskylä802 listeners
Related artists
Most popular tracks
Track | Plays | Duration | Release date | |
---|---|---|---|---|
|
1,339,686 | 4:24 | 2002-01-01 | |
|
617,272 | 3:06 | 1995-01-01 | |
|
606,176 | 3:13 | 2005-01-01 | |
|
401,545 | 3:19 | 2002-01-01 | |
|
288,714 | 3:43 | 2020-03-06 | |
|
214,629 | 4:35 | 1997-01-01 | |
|
206,749 | 3:31 | 1997-01-01 | |
|
176,492 | 3:48 | 1995-01-01 | |
|
160,677 | 3:35 | 2017-09-11 | |
|
133,827 | 3:43 | 2002-01-01 |