Data may be outdated
Last updated: 2 weeks ago — Click refresh to get the latest statistics.
Viitasen Piia on Emma-palkittu lauluntekijä Piia Viitasen luotsaama tummanpuhuvaa indie-folkkia soittava yhtye, joka on hurmannut viidellä albumillaan niin kriitikot kuin liveyleisönkin, ja raivannut Viitaselle jalansijaa Suomen eturivin tarinankertojien joukossa. Viitasen Piian akustisesta folkista ja americanasta kumpuava ilmaisu on saanut vuosien saatossa rinnalleen myös uusia sävyjä, ja akustisia ja elektronisia elementtejä yhdistelemällä on löytynyt rikas ja omintakeinen musiikillinen maailma, jonka ytimessä soivat Viitasen vahvat sävellykset ja sanoitukset, jotka porautuvat syvälle ihmisenä olemisen ytimeen.
Viitasen Piian palkittu viides albumi Ihmisen aika ilmestyi 15.3.2024. Ihmisen aika vei triplavoiton Indie Awardseissa keräten itselleen Vuoden albumi, Vuoden single ja Vuoden artisti -palkinnot. Lisäksi Ihmisen aika voitti Emma-palkinnon Kriitikoiden valinta -kategoriassa.
"Musiikin supervoima on siinä, että se voi tuoda pintaan tunteita, joita ei pelkillä sanoilla saisi kaivettua esiin. Laulaja-lauluntekijä Piia Viitasella ja hänen yhtyeellään Viitasen Piialla on aina ollut käsissään tämä ihmeellinen lahja ja supervoima. Voima, jonka avulla ihmisten suojamuuri saadaan murrettua ja kerrankin kohtaamaan oma sisin." - HS, Mari Koppinen
BÄNDI
Piia Viitanen (laulu&kitara)
Miika Luoma (rummut)
Petri Kuusela (kitara)
Juho Niemelä (basso)
Sarah Palu (harppu & kantele)
Matias Tyni (koskettimet)

Monthly Listeners
19,068
Monthly Listeners History
Track the evolution of monthly listeners over the last 28 days.
Followers
7,227
Followers History
Track the evolution of followers over the last 28 days.